Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2011.

Neulahuovutusta

Kuva
 Huovutuksesta käsiteltiin ensin neulahuovutusta. Aiempaa kokemusta minulla oli siitä jonkin verran. Olen huovuttanut piparimuotin kanssa kortteihin sydänkoristeita ja viime joulun alla punaisia huoparuusuja, joista tuli rintakoruja. Tunnin varsinainen aihe, kasvojen huovuttaminen, oli minulle aivan uusi juttu. Katsoimme Toini Sorvari-Huhtasen havainnoivan videon ja aloimme neulahuovuttaa. Luokassa syntyi upeita harjoitustöitä. Toiset saivat aikaan karikatyyrimaisia kasvonpiirteitä ja toiset käyttivät rajuja värejä. Aiempaa tuotantoa: koristeruusu Oma huovutustyöni jäi tarkoitettua hillitymmäksi, mutta olenkin aina ollut pienen piipertäjä ja suurien muotojen ja linjojen tekeminen on minulle vaikeaa. Onnistuin kuitenkin tekemään reilut kulmakarvat. Tumman villan ansiosta kasvojen muodot näkyvät kuvassa vielä huonommin kuin oikeasti. Pää syntyy vaiheittain. Ensin leikataan superlonpala pään muotoon, leikataan aukot silmille ja suulle. Peitetään superlon kerroksella villaa, joka

Yhteisöllistä virkkausta.

Kuva
Kolmannen tunnin aiheena reilu viikko sitten oli yhteisöllinen käsityö ja käsityöaktivismi. Keksimme pienissä ryhmissä ideoita minkälaisen yhteisöllisen virkkaustyön voisimme koko ryhmän kanssa toteuttaa. Päädyimme yhdessä ottamaan virkkaustyöllä kantaa homekouluongelmaan. Haluamme muistuttaa ihmisiä asian vakavuudesta. Virkkaamme siis hometta. Hometta. Näillä näkymin se tulee esille ainakin seinätekstiili Kasvatustieteenpäiville Joensuuhun marraskuun loppupuolella. Ensimmäinen näkemykseni homeesta. Projekti alkoi niin, että jokainen sai vapaasti virkata oman näkemyksensä homeesta. Viime viikolla tarkensimme suunnitelmaa tilkkujemme pohjalta ja virkkasimme uudet palat. Ainoat ohjeet, jotka laadimme, olivat: Teos koostuu harmaasta nalle-lankaverkkosta jossa on "homekasvustona" ulokkeita homeenvihreistä langoista. Tänään kokosimme uudet tilkut esille ja meillä olikin jo hieno homekokonaisuus kasassa. Alku on lupaava. Jospa tästä syntyy vielä jotakin vaikuttavaa. Päiv

Lankatyöt ja huovutus: Blogin alku sekä virkkausta

Kuva
Tämä blogi toimii Lankatyöt ja huovutus -kurssin oppimispäiväkirjanani. Blogin pitäminen motivoi minua paremmin kirjoittamaan kurssilla mieleen juolahtaneista asioista. Tarkastelen käsiteltäviä aihealueita mm. opettamisen ja oppimisen näkökulmasta. Kurssi jatkuu aina joulukuulle saakka. Ensimmäisenä käsiteltävänä aiheena on virkkaus. Olen virkannut melko paljon suhteessa siihen, että peruskouluni aikana minulle ei opetettu virkkaamisesta mitään. Koulussa olen virkannut ketjusilmukka nauhan lisäksi ruutuvirkkauksella joutsenkuvion koristetyynyyn alakoulussa sekä pienenpienen käsilaukun kiinteillä silmukoilla ja erikoisen muotoisen, pitkulaisen viltin verkkovirkkauksella yläkoulussa. Opin virkkaamaan kotona alakouluikäisenä, ensimmäiset ketjusilmukat koukulla tein seitsemän vanhana. Muiden silmukoiden oppimisesta minulle ei ole jäänyt muistikuvaa. Kotona valmistamani palavirkattu laukku oli ehkä ensimmäisiä kokonaisiä töitä, joita tein. Se valmistui hitaasti, ilmeisesti laukkuun tarvi