Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Räsymatto Meri. Sidoksena 6-vartinen ruusukas

Kuva
Maton kutominen on mun jokakesäinen lomapuuha. Kutomaan päästessään tietää, että nyt on aikaa hengähtää. Nautin värien keskellä istumisesta, aina seuraavan kuteen valinnasta. Tämä yksilö valmistui ekana koronakesänä, eli vuosi sitten. Alku oli maton kanssa hidas ja se oli keskeneräisenä puissa melkein kaksi vuotta. Kahdeksan polkusen kanssa aikaa meni sidonnan ja viriöiden saamiseen kohdalleen, kun sidonta tahtoi löystyä kutoessa. Nyt tiedän hankkia terylennyörit sidontaa varten! Kudoin vähän kerrassaan ja tottuminen poljentaan ja kuvioon otti joka kerta aikansa. Kesäkuussa sain vauhtipuuskauksen, kun viimein sain olla rauhassa puiden ääressä viikon päivät. Jälkimmäinen metri syntyi hyvissä tunnelmissa ja vauhdilla.   Matossa on pohjana palttinasidos, jota kudoin ohuemmilla kuteilla. Sik sak -kuvio muodostuu pohjan päälle joka toisella heitolla paksummista kuteista 6-vartisen ruusukkaan kuviopolkimilla. Mattoa suunnitellessani valikoin itseä miellyttävät, toisiinsa sointuvat kuteet. Kä