Mitä sain lomalla valmiiksi?

Loma meni ja opinnot alkoi viime viikolla. Nautin syksystä hurjasti! On ihanaa, kun on energiaa puuhata kaikenlaista. Päädyin päivittämään blogia opiskelun sijaan, koska kässämuseon nettisivut on alhaalla enkä voi tarkistaa sieltä sähköpostiosoitetta, johon minun pitäisi osoittaa kandintyöni aineistoa koskeva kysymys. Se siis siirtyy taas tovin myöhemmäksi. Nyt voin näyttää mitä mun tuli lomalla muun muassa tehtyä.


Palapeli valmistui sittenkin. :) Elämäni ensimmäiset 3000 palaa samaan kuvaan. Tosin kaksi palaa on aikojen saatossa hävinneet. Hieno se kuitenkin oli ilmankin niitä.

Echo Flower Shawlini valmistui myös. Siitä ei kuitenkaan tullut niin suurta kuin pelkäsin. Kokoa kuitenkin riittää, että se on varmasti lämmin ja mukava. Mutta kuka kuvaisisen valmiina?

Ja Novitan sukkalehden ohjeella neulotut kärjestä aloitettavat köynnössukat.
Tuli hyvät käyttösukat. Ne ovat päässeet lämmittämään jalkojani viime viikolla alkaneessa opetusharjoittelussa. Sukat eestä, takaa, yltä ja alta:




 




Ikävintä oli huomata heti sukat viimeisteltyäni, että jalan etupuolelle tuleva neulepinta on mielestäni paljon kauniimpi ja köynnökseen sopivampi nurjalta. Harmitti, mutta hyvä tietää vastaisuudessa. Jos itse tartutte malliin, suosittelen kokeilemaan nurjien silmukoiden neulomista oikeina ja oikeiden nurjina.

Otto sai viimein lupaamani valokuvauskynsikkäät, kun innostuin lankavarastojen vajentamisesta. Tai niinhän nuo sukatkin syntyivät.
Nämä eivät aluksi innostaneet minua ollenkaan. Varren puolivälissä minusta tuntui että teen harvinaisen tylsiä, tavallisia raidallisia hanskoja. Sitten innostuinkin ja neuloin viisituntisen bussimatkan: molemat hanskat olivat enää sormia vailla. Eikä tullut tylsät. Oli kivaa neuloa vain mitä päähän pälkähti. Nimesinkin ne terapiahanskoiksi.





Minua puri jonkinsorttinen kässäkärpänen. Tällä hetkellä mukana kulkee kolme keskeneräistä projektia rinnakkain. Yksi liittyy opetusharjoitteluun. Saa nähdä, mitä villiä me keksitään kutosluokkalaisten kanssa neulejaksolla.  Ainakin open kokeilut menee kokoajan villimmiksi, kun aikaa on. Lupaan paljastaa ne pian!


Hei muuten, päivitin blogini osoitteen uudeksi. Tämä löytyy nyt siis osoitteesta kirjovilla.blogspot.com. Se entinen osoite oli hankala ja hupsu jäänne verkkoviestinnän kurssilta...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käsinneulontaa

Punontaa

Nauhaa, nauhaa, lautanauhaa.