Tarinasukat valmiina!

Mun sukat valmistuivat viime viikon keskiviikkona(16.päivä)! Punainen nallelanka meinasi jo välillä tulla korvista, ja piti tehdä jotain muuta välillä. (Se mitä tein on näin joulun alla vielä salaisuus...)

Sukkien suunnittelun pohjana oli siis tarina sekä irlantilainen  neuleperinne. Lisää sukkien alkuvaiheesta aiemmassa päivityksessä. Neuloin sukkiin pyöreän kantapään, koska halusin opetella toisenkin tavan kantapääntekoon. Alku oli vaikea, koska puolen yön aikaan kantapäätä opetellessani en ollut enää virkeimmilläni. Aamulla neuloin kantapään kolmannen tai neljännen kerran ja onnistuin heti. Toinen sujui jo paremmin. :D Pyöreä kantapää tuntuu toimivan ja sukka pysyvän jalassa.

Vendelin kuvioraita (Lavold 1999, 87)

Jalkaterän palmikon, Vendelin kuvioraidan, ohje on peräisin Elisabeth Lavoldin kirjasta Viikinkineuleet (WSOY  1999). Kuvion alun ja lopun tosin sovelsin itse. Ennen en ollut tehnyt laajaa palmikkokuviota ja oletin sen olevan vaikeasti hallittavissa, mutta sitä olikin helppo seurata ja sen etenemistä ohjata, vaikka ohjetta ei aina seurannutkaan.


Mikä merkitys neulomisella minulle on? En osaa siihen heti vastata. Mun on helpompi ajatella tätä valmistamieni tuotteitten kautta, koska niihin jää aina valmistamisen aikana merkityksiä. Mieleen nousee lapaset, jotka neuloin itselleni pari vuotta sitten ja viime syksynä hukkasin niistä toisen. Lapaset olivat upeat ja pisin niistä kovasti. Ne kuitenkin muistuttivat minua (ja ehkä nyt vielä enemmän) siitä elämänvaiheesta, jolloin olin ne tehnyt. Ikään kuin toisen lapasen hukkuessa elämänvaihe olisi jäänyt lopullisesti taakse. Olen edelleen sitä mieltä, että ne lapaset olivat hienoimmat, mitkä olen tähän mennessä tehnyt. Pikkuhiljaa olen rohjennut ajatella, että voisin neuloa tilalle uuden oikeankäden lapasen.

 

Ensimmäinen patalappu kevättalvella 1997.

Neulominen on minulle ajatusten purkamista tekemiseen, neuloessa saa aikaa ajatella vapaasti mitä vain, järjestellä vaikka päivän tapahtumia. Jokin kohta työssä voi vaatia ajatusta itselleen, mutta lopun kierrosta voi ajatella muuta. Siihen ei kyllästy.

Lapasen korjausta 2006

Neulomiseni on pikkuhiljaa paisunut ja yleistynyt. Aiemmin neuloin lähinnä talvisin, mutta parina viime vuonna minulla on ollut lähes aina joku työ kesken. En osaa enää olla ilman! Käsityön ei tarvitse välttämättä olla neule, mutta niin se vain usein on. Puikot ja lanka ovat vain helpoimpia lähestyttäviä. Töitten valmistumisvauhti ei yleensä huimaa päätä. Tarkoitus ei ole saada kaikkea mahdollisimman pian valmiiksi, mutta jos tekeminen on erityisen mukavaa, voi valmistakin tulla vauhdilla.

Alunperin neulomisinnostukseni on lähtenyt kotoa. Molemmat mummuni ja äitini ovat aina neuloneet sukkia ja lapsena muistan leikkineeni neulomista mummun hiuspinneillä. Suvussa on ollut tapana neuloa. Myös Liisa Kinnusen pro gradu -tutkimuksessa Villapaidoistako elämänlankaa Tutkimus neulonnasta harrastuksena tämä piirre on havaittu; 47 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo suvun ja perinteen vaikuttaneen neulontaharrastuksen alkuu. Meillä on aina kotona kannustettu käsitöiden tekoon.

Tutkimuksessa opettajan vaikutus harrastukseen mainittiin 17 prosentissa vastauksista. Minä en olisi itse sitä maininnut, hyvässä enkä pahassa. Opettajan palaute ei ole yksinkertaisesti jäänyt mieleeni.
Ylipäänsä tutkimuksen tuloksissa esiin tulevat asiat kuulostavat tutuilta, ja moniin esimerkkeihin on helppo samaistua. Minun huippuhetkeni, harrastuksen kannalta merkittävimpänä neulekäsityönäni näen amiksen ensimmäisellä luokalla lukiojakson aikana tekemäni suurikauluksisen villatakin, josta ajan myötä tuli lempparini (mitä se on edelleen). Pystyin tekemään suuritöisen villatakin suhteellisen lyhyessä ajassa ja huomasin, että lähes joka paikassa voi neuloa.

Voin sanoa oman neulomisharrastukseni merkitsevän minulle kaikkea sitä, mitä Kinnunen esittelee kuviossa 21 (sivulla 71) neulonnan merkitsevän harrastajille. Hämmentävää huomata, että neulonta merkitsee niin minulle niin monenlaisia asioita.