Kansionpäälliset valmistuivat!

Jopas oli homma. Koneneulontatyön tekemiseen motivoituminen ei ollut helpoimmasta päästä. On oma hommansa sopeuttaa itsensä ajatukseen, että luvassa on paljon työskentelyä helposti takkuilevalla koneella.
Koneneulontatuotteen valmistuksessa piti täyttyä yksi ehto: tuotteen tulee olla suoja jollekin. Käsille, rumalle huonekalulle tai muulle esineelle, suoja kylmää vastaan... Mitä vain keksii. Minä päätin valmistaa kansionpäälliset, koska rumia kansioita minulla riittää. Nyttemmin niitä on yksi vähemmän.



Kirjoneuleraita lähempään tarkasteluun.
Tehtävään kuuluu myös raportoida projektin kulku niin, että voi hyödyntää opetuksessa kuvaamaan koneneuletyön suunnittelu- ja valmistusprosessia. Ratkaisin asian niin, että liitin ideointikuvani, suunnitelmani ja neulekokeiluni varsinaiseen portfoliooni ja kuvaan itse prosessin tähän. Nyt syntyvästä projektikuvauksesta on helppoa lyhentää ja muokata vaikkapa moniste opetuskäyttöön.

Ideoin työtä ensin piirtämällä nopeita kuvia. Puntaroin vaihtoehtoja. Jotkin suunnitelmat hylkäsin niiden työläyden takia ja jotkin rakenteen paksuudesta johtuen, en voi laittaa kansioon paksuja päällisiä, koska ne vievät hyllyssä ylimääräistä tilaa.

Langanvalinta
Koneneulelangan on hyvä olla joustavaa, ohuehkoa, riittoisaa, tasaista ja kerrattua. (Avelin 1993, 16)
Dropsin Alpaca-lanka on kaikkea tätä, jos keriä on riittävästi. Minulla ei ollut.

Silmukanpituus

Sopivan silmukanpituuden selvittämiseksi tehdään kokeilutilkkuja. Silmukanpituuden tulee olla langalle sopiva. Jos silmukat ovat liian pieniä, neulominen on raskasta ja neuloksesta tulee kovan tuntuista.

Mallitilkku

Mallitilkku tehdään, kun sopiva silmukanpituus on valittu. Mallitilkusta lasketaan työssä tarvittavien silmukoiden määrä. Koneneulonassa mallitilkun on hyvä olla reilun kokoinen, että silmukkamäärän voi laskea ainakin kymmenen kertaa kymmenen sentin alueelta. Kun mallitilkku on neulottu, sitä venytellään koneesta irroittamisen jälkeen erityisesti pituussuuntaan. Tilkku kastellaan ja oiotaan mittoihinsa kuivumaan. Tätä kutsutaan relaksoimiseksi. Tarkoituksena on poistaa neulomisen aikana syntyneet jännitykset silmukoiden väliltä.

Alkuperäinen työohje

Luo 110 silmukkaa vihreällä.

Käänne
14 krs silmukanpituus 3
1 krs pit. 7
15 krs pit. 4
yhdistävä kerros pit.7


6 krs vihreällä pit. 5
1 krs ruskealla
kuvioraita 1-24 A-ohjain: ruskea, B-ohjain: vihreä
1 krs ruskealla
12 krs vihreällä
9 krs ruskealla
kuvioraita 1-24 A-ohjain: ruskea, B-ohjain: vihreä
68 krs ruskealla
8 krs vihreällä
kuvioraita 1-24 A-ohjain: vihreä, B-ohjain: ruskea
8 krs vihreällä
kuvioraita 1-24 A-ohjain: vihreä, B-ohjain: ruskea
2 krs vihreällä
13 krs ruskealla
kuvioraita 1-24 A-ohjain: ruskea, B-ohjain: vihreä
13 krs ruskealla
 2 krs vihreällä
 kuvioraita 1-24 A-ohjain: vihreä, B-ohjain: ruskea
12 krs vihreällä
1 krs ruskealla
kuvioraita 1-24 A-ohjain: ruskea, B-ohjain: vihreä
1 krs ruskealla
6 krs vihreällä

Käänne
1 krs pit.7
15 krs pit. 4
1 krs pit. 7
14 krs silmukanpituus 3
Nosta käänteen silmukat (pit. 7) neuloille ja päättele työ.

Kohtaamistani ongelmista neulonnan aikana

Neulonta käynnistyi pienien alkuhankaluuksien jälkeen hyvin, kunnes keskustelun aihe luokassa olleiden kanssa sai minut kiihtymään ja unohtamaan, mitä olin tekemässä. Tarkoitukseni oli lopettaa kuvioraidan neulominen, ja muistin kyllä ottaa kuviolangan pois ohjaimesta, mutta en muistanut palauttaa kytkimiä normaaliasentoon. Jatkoin kuvioneuletta ilman toista lankaa. Suurin osa silmukoista putosi ja edessä oli korjausurakka.

Myöhemmin, työn näyttäessä jo valmistumisen merkkejä, kaikki silmukat eivät neuloutuneetkaan aloittaessani kuvioraidan neulomista. En ymmärrä, miksi en huomannut sitä aiemmin. Olin kai keskittynyt kuvion neulomiseen. Oli pakko purkaa ja nostaa käsin karanneet silmukat.


Aloittelijana tein myös toisen aloittelijan virheen kirjoneuleen kanssa mokailun lisäksi.Valitsemaani lankaa ei ollut riittävästi siitäkään huolimatta, että kävin ostamassa sitä lisää isomman kaupunginlankakaupasta. Huomasin langan loppuvan, kun viimeinen kuvioraita lähestyi. Tajusin, ettei vihreä lanka mitenkään riittäisi koko raitaan, joten minun oli jätettävä raita tekemättä. Onneksi kyseessä oli raita, joka olisi tullut kansien sisäpuolelle. Näin muutos ei näy päälipuolelle. Lisäksi minun piti tehdä viimeiset kerrokset käänteestä jämälangalla, onni oli siinä, että käänne jää kokonaan nurjalle puolelle, eikä näy päällisten ollessa paikoillaan.

 Neulonnan jälkeen

Valmiiksi neulottu tuote käsitellään samoin kuin mallitilkku. Tuote kastellaan ja oiotaan mittoihinsa kuivumaan.
Minä venytin työtäni märkänä  ja lopputuloksen näkee kuvasta. Reunoissa on piparkakun muotoa, joka johtuu nuppineulojen aiheuttamasta kiristyksestä. Oikomisen ja venyttämisen rajan kanssa tulee olla tarkkana.

Neulos relaksoituna.
Vasta tässä vaiheessa tajusin,etten ollut työskentelyni lomassa muistanut relaksoida mallitilkkuani.

Tuotteen ompelu ja viimeistely

Seuraavaksi on ommeltava "taskut" kansion kansille. Käytin ompelussani tikkipistoa, jota yleensä käytetään kaarevien saumojen yhdistämiseen. Valitsin sen, koska en voinut tehdä ommelta aivan reunimmaisten silmukoiden lähelle, jotta päällisestä ei olisi tullut liian löysää. Esimerkiksi julkaisusta Ritva Koskennurmi-Sivonen: Neulonnan perusteet. Kotitalous- ja käsityötieteiden laitoksen työpapereita 3.  sivulta 51 alkaen löytyy selkeästi esitettyjä erilaisia neulesaumoja, joita on helppo verrata toisiinsa selkeiden kuvien ja tekstien avulla.

Neulekoneella tehdyn neuloksen reunat rullautuvat helposti. Ehkäistäkseni kansionpäällisten "taskuttomien" reunojen rullautumista virkkasin reunoihin kerroksen kiinteitä silmukoita. Se auttoi rullautumiseen. Koska käyttämäni lanka loppui työssäni kesken, minulla oli ongelma, että millä langalla voisin viimeistellä työni. Muistin, että olin ostanut käyttämäni ruskean langan käsityönopettajakoulutuksen pääsykokeita varten valmistamaani ennakkotehtäväaä varten. Valmistaessani tehtävänä ollutta tuotetta olin kutonut langasta yhden liian lyhyen pätkän pohja materiaalia. Keksin purkaa siitä osan virkkauslangakseni. Näin sain saman langan riittämään lopulta myös työn viimeistelyyn.

Purkutuomion saanut kudonnainen.
Vaikka minulla mitä ilmeisimmin oli liikaa silmukoita työssäni mallitilkun mittavirheen takia, keltainen kansio pilkisti päällisen alta näkyviin vielä reunan virkkaamisen jälkeen. Minun piti keksiä luova ratkaisu tilanteen parantamiseksi. Kastelin ensin valmiin kansioonpäällisen uudelleen ja asetin sen kuivumaan paikoilleen kansion päälle. Kun tämäkään ei auttanut, kehitin toisen tavan. Ilmeisesti homman hoitamiseen voisi olla parempikin tekniikka, jonka keksimisen jätän suosiolla tuonnemmaksi. Nyt minun on palautettava sinnetänne venyvä ja vinkuroiva kansionpäällinen. Tekisi melkein mieli irroittaa se kansiosta ja palauttaa erillisenä "toiseen kansioon tulevana" päällisenä, jottei se näyttäisi noin ikävältä. Mahdollisesti tein myös jonkin laskuvirheen laskiessani etu- ja takakannen kerrosmääriä, sillä päällisen kantaosa kiertyy hieman kannen puolelle keskikohdaltaan. Toisaalta kyse voi olla myös neulotun kansionpäällisen perusominaisuudesta: se ei vain yksinkertaisesti pysy siinä missä on tarkoitus.

Ettei kansionpäällinen irvistäisi.

Langanpään näkyessä viimeinen kuvioraita jäi tekemättä.

Kirjallisuutta koneneulontaan

Liisa Avelinin kirja  Kelkka, läppäkoukku ja silmukka - Koneneulonnan alkeet (1993. Helsinki.) on todella selkeä opas alkuun koneneulonnassa. Siinä on esitelty selkeästi esimerkiksi koneneulonnassa käytettäviä työvälineitä, useita tapoja silmukoiden luontiin ja neuloksen yksinkertaiseen kuviointiin. Myös työläämmistä töistä kiinnostuneelle löytyy ohjeet neulepuseron valmistamiseen vaihevaiheelta. Kelkka, läppäkoukku ja silmukka on helppolukuinen ja hyvä kirja alkuunpääsyyn. Innostuin koneneulonnasta uudelleen, kun jälleen selasin opusta.

Hyvä opas tästä eteenpäin on puolestaan Ritva Koskennurmi-Sivosen Neulevaate (WSOY, 1982). Siitä löytyy perusasioiden lisäksi ohjeita esimerkiksi erilaisten reunojen ja napinläpien sekä muiden olennaisten vaatteenosien tekoon. Lisäksi on mm. tietoa eri neulostyypeistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käsinneulontaa

Punontaa

Nauhaa, nauhaa, lautanauhaa.