Kun huovutusinnostus iskee...

... ei maltakaan mennä nukkumaan. Olin just suunnittelemassa alkavani nukkumaan, kun päätinkin, että valmistelenkin huomista huovutussessiota sen verran, että teen huopapitsikokeilun alkuvalmistelut. Ja kuinkas kävikään. Tein huopapitsin ja neulahuovutin muotin avulla upean kirahvin! :)

Huovutettu ja vanutettu pitsihuovutustyö.

Tämä pitsihuovutuskokemus taitaa olla käänteentekevä mun huovutusurallani. En ole paljoa huovuttanut ja tämän kurssin aikana olen oppinut, että pienenkin kokeilun tekemiseen hurahtaa aikaa. Huopapitsin tekeminen on kaiken lisäksi osoittautunut ryhmäläisteni puheiden perusteella haasteelliseksi ja lähdinkin tekemään kokelua sillä asenteella, ettei haittaa jos menee yöhön. Ja voi että! Oli niin mukavaa pyöritellä pötkylöitä käsien välissä! Ja hankalat saumakohdatkin tarttuivat (yhtä lukuunottamatta) tosi hyvin kiinni (kun vain uskoi, että kyllä ne kiinnittyy)! Tein tämän siis kokonaan käsissä, vaikka rullatakin olisi voinut. Halusin pötkylöistä pyöreitä, en leveitä ja littania. Voin olla tähän niin tyytyväinen. Voi että. :)

Pitsi aivan huovutuksen alussa. Risteyskohtia on huovutettu neulalla.


Joskus ikuisuus sitten olen kokeillut muottihuovutusta piparimuoteilla. Nyt päätin kokeilla jotain muuta kuin sydämiä. Hieno kirahvini on vähän pörröinen, se voisi kaivata vielä märkähuovutuskäsittelyn. Teen ehkä toisen johon kokeilen sitä.. Hmmm... Ihan innostun. Hassua. Huovutus kun tuntui vähän vastenmieliselle aiemmin... Hyvä näin päin! :)

Kirahvista tuli vähän muottia isompi...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käsinneulontaa

Punontaa

Nauhaa, nauhaa, lautanauhaa.